Seura

Logon on suunnitellut Ari Sorvari 2017.

 

Potki itsesi kuntoon!

 

Länkyn Taekwondo ry on  22.11.2016 perustettu, Suomen Taekwondoliiton jäsenseura ja kuuluu tanskalaiseen SimUu-taekwondoperheeseen, jonka 'isä' on mestari Ko Tae-Jeong, 9.dan. Seura on myös HLU:n jäsen (Hämeen Liikunta ja Urheilu). Teknisissä linjauksissa noudatetaan lajin päämajan Kukkiwonin tekniikkamääritelmiä ja kilpataekwondossa Maailman Taekwondoliiton (WT, World Taekwondo) kilpailusääntöjä. WT-taekwondo tunnetaan myös ns. olympia-taekwondona.

Seura on voittoa tavoittelematon yhdistys, jossa harjoitusmaksut ja tuet käytetään seuran kehittämiseen sekä jäsenten harrastus- ja kilpailutoimintaan. Seura panostaa erityisesti lapsiin ja nuoriin sekä perheisiin. Lapsille on omat vyökoevaatimukset, joissa otetaan huomioon lasten kehityksen motoriset ja henkiset vaiheet.

Seura on myös ns. harraste-urheiluseura, jossa voi harrastaa omien tavoitteiden mukaisesti. Seurassa voi harrastaa kuntoliikuntaa myös osallistumatta vyökokeisiin. Seura tarjoaa myös mahdollisuuden kilpailemiseen (liikesarjat ja/tai ottelu) aluksi harrastesarjoissa, myöhemmin urheilijapolkua edeten lajin huippua tavoitellen.

 

 

 

Strategia

 

Missio eli tehtävä ja olemassaolon tarkoitus

 

Länkyn Taekwondon missio kuvataan seuran säännöissä näin: “Länkyn Taekwondo ry edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua ja sen harrastusta, kohottaa jäsentensä fyysistä kuntoa ja terveyttä sekä herättää heissä oikeaa Urheiluhenkeä ja pysyvää harrastusta itsepuolustus- ja kamppailu-urheiluun.”

 

Visio 2027 eli miksi haluamme kehittyä

 

Länkyn Taekwondo on vuoteen 2027 mennessä yli 100 jäsenen taekwondoseura, joka tarjoaa laadukasta valmennusta ja ohjausta etenkin harrastajalle, mutta myös urheilijapolulla. Seura jakaa tietotaitoa harrastajien ja ohjaajien kesken sekä tekee tiivistä yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa liikunnan ja terveyden edistämiseksi.

Seura on aktiivinen toimija monipuolisen toiminnan ja tapahtumien järjestämisessä ja uusiin mahdollisuuksiin tarttumisessa paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Seuran talous on vakaalla pohjalla ja se on tunnettu ja arvostettu pirkanmaalainen kamppailuseura.

 

Visio yksittäiselle harrastajalle

 

* Sytyttää liikunnan kipinä,

* Antaa taekwondosta elinikäinen harrastus,

* Kasvattaa hyviä ja aktiivisia mustan vyön harrastajia.

 

SimUu:n arvot

 

Seura on sitoutunut yhteisiin SimUu-arvoihin (Ko Tae-Jeongin opetukset ja terveellisen harjoittelun periaatteet):

Turvalliset harjoitustavat ja metodit,

Terveellinen, elinikäinen kasvu, oppiminen ja harjoittelu,

Opetusmetodien jatkuvuus,

Halu oppia toisilta sabunimeilta,

Halu levittää seurojen ja opettajien hyviä käytäntöjä,

Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun tasapaino.

 

Länkyn Taekwondon arvot

 

* Kunnioitus,

* Kannustus,

* Suvaitsevaisuus,

* Yhdessä tekeminen,

* Hyvä ilmapiiri,

* Yhdessä tekeminen ja

* Päihteettömyys.

 

Seuran lasten erityisarvot 

 

* Pidetään yhdessä kivaa,

* Otetaan kaikki mukaan,

* Ketään ei kiusata,

* Kuunnellaan ja keskitytään ohjeisiin,

* Jokainen tkee parhaansa mukaan,

* Eikä häiritse muita.

 

Arvot ja lasten erityisarvot tarkistetaan vuosittain osana Pelisääntökeskusteluja. Arvojamme tukevat tasa-arvo, vastuuntunto, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Terveyden vaaliminen on tärkeää.

 

Eettiset linjaukset

 

Seuran etiikka perustuu tasa-arvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen. Tasa-arvoisuus tarkoittaa sitä, että kaikille tarjotaan mahdollisuus harrastaa ja jokaisen mielipidettä kuunnellaan; mahdolliseen kritiikkiin pyritään myös reagoimaan. Toiminta tapahtuu reilun pelin hengessä eikä lajiin liittyvää hierarkkisuutta (vyöjärjestelmä) korosteta väärällä tavalla.

Suvaitsevaisuuteen kuuluu ihmisarvon kunnioittamisen ja tasavertaisuuden periaatteet, olipa ihmisen sukupuoli, uskonto, ihonväri, puhekieli, kulttuuri, seksuaalinen suuntautuneisuus, poliittiset mielipiteet tai kansallisuus mitä tahansa. Jokaisen ihmisarvoa tulee kunnioittaa myös terveydentilaan, ikään tai sosiaalisen asemaan katsomatta. Suvaitsevaisena seurana suhtaudumme harrastajiimme avoimesti, samoin muita kamppailulajeja ja niiden harrastajia kunnioittaen.  Jokainen voi edetä omaa tahtiaan ja virheet ovat sallittuja. Tavoitteena on kannustava ilmapiiri, jossa osataan iloita myös toisen menestyksestä.

 

Kasvatukselliset tavoitteet

 

Haluamme tarjota lapsille, nuorille ja aikuisille harrastuksen, jonka kautta voi kehittyä myös ihmisenä. Tämä tavoite voi täyttyä viihtymisen kautta: jos harrastaja viihtyy pidemmän aikaa lajin parissa, hänellä on mahdollisuus omaksua lajiin ja lajiyhteisöön sekä seurayhteisöön liittyviä arvoja.

Kannustavassa ja ohjaavassa ilmapiirissä tapahtuvan harjoittelun lisäksi järjestämme paljon tapahtumia, joissa lapset, nuoret ja aikuiset voivat olla mukana oman mielenkiinnon mukaan. Näissä tapahtumissa ja niiden suunnittelussa luodaan yhteishenkeä. Erityistä huomiota kohdistetaan jokaisen vastuuseen saliympäristöstä huolehtimiseen. Seuran lasten ja nuorten tilaisuudet ovat päihteettömiä.

 

Urheilulliset tavoitteet

 

Pyrimme tarjoamaan jokaiselle halukkaalle mahdollisuuden kehittyä omalle huipputasolleen. Tavoitteena on motivoida harrastajia osallistumaan harrastesarjoihin sekä liikesarjassa että ottelussa sekä halutessa haastaa itseään enemmän innostaa myös urheilijapolulle ainakin Suomen, mutta myös kansainvälisen huipputason urheilijaksi yhteistyössä Suomen Taekwondoliiton ja sen valmennuskeskuksen kanssa.

 

Viihtymiseen ja ilmapiiriin liittyvät tavoitteet

 

Viihtyminen harrastuksen parissa on olennaista harrastuksen jatkumisen kannalta. Pyrimme harjoituksissa pitämään yllä kannustavaa ilmapiiriä ja käyttämään monipuolisia harjoitusmetodeja. Jokainen saa harjoitella omalla tasollaan ja virheet ovat sallittuja. Muita kannustetaan ja toisten onnistumisesta osataan iloita. Harrastajien mielipiteet otetaan huomioon ja uudet näkökulmat ovat tervetulleita.

Lisäksi pyrimme kehittämään ja ottamaan käytäntöön erilaisia toimikuntia, joiden avulla vapaaehtoiset järjestävät toimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Uskomme näiden asioiden lisäävän harrastajien viihtyvyyttä.

 

Taloudelliset tavoitteet

 

Seuran tavoitteena on kasvattaa harrastajamäärä noin 100 maksavaan harrastajaan. Tämä ei tapahdu itsestään, vaan toiminnan laatuun ja harrastajan viihtymiseen on kiinnitettävä jatkuvasti huomioita, sillä laadukkaan toiminnan ja viihtymisen kautta harrastusaika pitenee.

Lisäksi tavoitteenamme on kehittää yhteistyötä muiden seurojen ja lajien  harrastajien ja urheilijoiden kanssa. Tavoitteena on myös etsiä uusia varainkeruun muotoja.

Hallitus 2024

 

Mikko Taipale: Puheenjohtaja

Veli-Matti Mytty: 

Esa Lappalainen: 

Juha Reijasto: 

Harri Hellsten: 

Kaisa Koljonen:

Vuoden 2024 hallituksen roolit julkaistaan uuden hallituksen järjestäytymiskokouksen jälkeen.

Toimihenkilöt 2024

 

Sirkka Mytty: juhlat ja tapahtumat,

Sanna Pohja: kirjanpito,rahastonhoito, laskujen maksu, Eräjärven Kehittämisyhdistys ry.

 

Hallitus 2023

 

Mikko Taipale: Puheenjohtaja, tiedottaja, turvallisuus,tähtiseura-asiat

Harri Holm: Sihteeri, rikostaustan selvitykset

Veli-Matti Mytty: Talous, leiri- ja harrasteasiat, kuljetukset, harrasteseuranta

Taru Lappalainen: Varapuheenjohtaja, soveltavan taekwondon kehittäminen

Esa Lappalainen: Opetus ja koulutus

Juha Reijasto: Kilpailutoiminta

Harri Hellsten: Hankinta-asiat ja varaston ylläpito, IT-asiat, kotisivun pääkäyttäjä

 

Toimihenkilöt 2023

 

Sirkka Mytty: juhlat ja tapahtumat,

Sanna Pohja: kirjanpito,rahastonhoito, laskujen maksu, Eräjärven Kehittämisyhdistys ry.

 

 

 

SEURAN ASIAKIRJOJA

PDF-tiedostoSaannot.pdf (104 kB)
Länkyn Taekwondon säännöt
PDF-tiedostoHuutijärven koulun turvallisuussuunnitelma.pdf (251 kB)
Huutijärven koulun turvallisuussuunnitelma
PDF-tiedostoLankyn_Koulutussuunnitelma_2021.pdf (69 kB)
Länkyn koulutussuunnitelma 2021, ver1.0/21.1.2021
PDF-tiedostoMatkalasku2021_pohja.pdf (57 kB)
Länkyn matkalaskupohja 2022
PDF-tiedostoToimintasuunnitelma 2022.pdf (477 kB)
Toimintasuunnitelma 2022
PDF-tiedostoLänkyn-Tkd-toimintakertomus-2021 (2).pdf (852 kB)
Länkyn toimintakertomus 2021

 

TOIMINTAKÄSIKIRJA

PDF-tiedostoToimintakäsikirja 2022.pdf (682 kB)
Seuran toimintakäsikirja.